Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 98


 

Talousarviolainan ottaminen

 

Kunnanhallitus 08.05.2023 § 98  

685/02.05.04/2022  

 

Hallintosäännön 58 §:n mukaan valtuusto päättää lainan ottamisen periaatteista. Hallintosäännön 58 §:n mukaan kunnanhallitus päättää lainan ottamisesta noudattaen valtuuston hyväksymiä periaatteita. Valtuuston on päättänyt talousarviota vuodelle 2023 hyväksyessään, että kunta ottaa talousarviovuonna 2023 pitkäaikaista lainaa 6 miljoonaa euroa.

 

Kunta pyysi kahdelta rahoituslaitokselta tarjouksen 6 miljoonan euron lainasta. Tarjouspyyntö laadittiin siten, että rahoituslaitoksia pyydettiin tarjoamaan seuraavat vaihtoehdot; vaihtuva viitekorko 6 kk euribor-korko ja toisena vaihtoehtona 10 vuoden kiinteä korko sisältäen marginaalin. Laina-ajaksi asetettiin 20 vuotta ja laina määriteltiin tasalyhenteiseksi, lyhennykset puolivuosittain. Tarjous tuli olla perillä 11.4.2023 klo 12 mennessä. Määräaikaan mennessä tarjous tuli kahdelta rahoituslaitokselta (Pohjolan Osuuspankki ja Kuntarahoitus Oyj).

 

Tarjoukset oheismateriaalina.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että 6 miljoonan euron talousarviolaina otetaan Kuntarahoitus Oyj:ltä siten, että laina-aika on 20 vuotta, korko 6 kk Euribor-korko + marginaali 0,280 % (hinnoittelukatko 5 vuoden välein). Muut ehdot määräytyvät tarjouksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi