Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 103



 

Selvityksen teettäminen Ranuan kunnan omistamien tonttien ja maa-alueiden varauksista liittyvästä menettelystä

 

Kunnanhallitus 23.01.2023 § 6 

 

 

Ranuan kunnan omistamien maa-alueiden ja tonttien myyntiehtoja on päivitetty joulukuussa 2021 valtuuston päätöksellä ( § 65). Kyseisten ehtojen mukaan Ranuan kunnan omistamat maa-alueet ja tontit myydään tai vuokrataan varausjärjestyksessä.

 

Valtuustossa on hyväksytty asemakaavan muutokset Pappilanniemen ja vanhan sairaalan alueella 14.11.2022. Kyseisiltä alueilta tontteja on varattu jo ennen kuin kaavamuutoksia on valtuustossa hyväksytty ja tontteja ei ole erikseen julkisesti ilmoitettu varattavaksi.

 

Pappilanniemen ja vanhan sairaalan alueiden tonttivarauksiin liittyvän menettelyn osalta on perusteltua teettää ulkopuolinen selvitys.

 

Selvityksen tulee sisältää muun muassa;

-          kuinka varauksen kohteena olleiden tonttien varauksista on tiedotettu,

-          kuka on tehnyt päätöksiä ja mitä päätöksiä varauksiin liittyen,

-          kuinka myyntiehtoja on noudatettu kunnan taholta,

-          onko kaavoituksen valmisteluun ja päätösten tekoon osallistunut henkilöitä, jotka ovat esteellisiä,

-          onko toimittu hyvän hallinnon perusteiden edellyttämällä tavalla.

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää tilata selvityksen ulkopuoliselta toimijalta tonttivarauksiin liittyvästä menettelystä ja valtuuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan toimeenpanemaan selvityksen hankinnan.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että kunnanjohtaja Tuomas Aikkila, tekninen johtaja Risto Niemelä, pöytäkirjanpitäjä Jenniina Juutinen, valtuuston II varapuheenjohtaja Antti-Pekka Aikkila sekä kunnanhallituksen jäsenet Markus Ranua ja Aimo Kortesalmi poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (osallisuusjäävi).

Merkitään, että kunnanhallituksen varajäsen Mika Kehusmaa oli läsnä tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

Merkitään, että pöytäkirjanpitäjänä toimi tämän pykälän osalta kunnanhallituksen jäsen Jari Hintsala.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanhallituksen puheenjohtaja Mirva Salmela

 puh. 040 522 7614, etunimi.sukunimi@valt.ranua.fi

 

 

 

Kunnanhallitus 29.05.2023 § 103  

496/00.03.01/2022  

 

Selvityksen toimittajaksi valittiin kilpailutuksen peusteella BDO Audiator Oy.

 

Selvitys on tehty kunnanhallituksen  23.01.2023 § 6 päätöksessä määritellyn sisällön mukaisesti Ranuan kunnan omistamien tonttien ja maa-alueiden varauksiin liittyvästä menettelystä koskien Pappilanniemen ja vanhan sairaalan alueiden tonttivarauksia.

 

Selvityksessä arviointiperusteena oli Ranuan kunnan tonttien ja maa-alueiden myynti- ja vuokraushinnat sekä luovutusehdot (KV 20.12..2021 § 65), hallintosääntö (1.8.2021), Kuntalaki (10.4.2015/410), Hallintolaki (6.6.2003/434 ja laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621), maankäyttö- ja rakennuslaki (132/2999).

 

Lisäksi selvityksen aineistona on käytetty valtuuston ja kunnanhallituksen pöytäkirjoja ajalta 2021 - 2023, tonttien varaustietoja, kunnan verkkosivustoa ja Facebook-sivustoa sekä haastatteluja.

 

Kokouksessa kuullaan BDO Audiator Oy:n laatima selvitys Ranuan kunnan omistamien tonttien ja maa-alueiden varauksiin liittyvästä menettelystä.

 

Päätösehdotus Saatu selvitys merkitään tiedoksi. Selvitys ei anna aihetta toimenpiteisiin.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

Merkitään, että kunnanjohtaja Tuomas Aikkila, tekninen johtaja Risto Niemelä, pöytäkirjanpitäjä Jenniina Juutinen, rakennustarkastaja Monica Koukkula, valtuuston II varapuheenjohtaja Antti-Pekka Aikkila sekä kunnanhallituksen jäsenet Markus Ranua ja Aimo Kortesalmi poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (osallisuusjäävi).

Merkitään, että pöytäkirjanpitäjänä toimi tämän pykälän osalta kunnanhallituksen jäsen Anitta Jaakola.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanhallituksen puheenjohtaja Mirva Salmela

 puh. 040 522 7614, etunimi.sukunimi@valt.ranua.fi