Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 31



 

Rovaseudun työllisyysalueen perustaminen

 

Kunnanhallitus 16.10.2023 § 187 

 

 

Julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden (myöhempänä TE-palvelut) järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025. Ranuan kunnanhallitus 27.3.2023 § 64 ja Rovaniemen kaupunginhallitus 8.5.2023 § 159 ovat päättäneet Rovaniemen kaupungin ja Ranuan kunnan yhteisen työllisyysalueen valmistelusta, jossa Rovaniemi toimii vastuukuntana. Valmistelutyön edellytyksenä on ollut, että palvelutuotantoon saadaan riittävä rahoitus yhteistoiminta-alueella ja että kunnat laativat yhteis-toimintasopimuksen.

 

Valmistellussa mallissa Rovaniemen kaupungin elinvoimalautakunta toimisi työllisyysalueen päättävänä toimielimenä. Rovaniemen kaupungin hallintosäännön ja valmistellun yhteistoimintasopimuksen mukaisesti Ranuan kunta voi nimetä toimielimeen yhden jäsenen ja hänelle varajäsenen. Yhteinen toimielin aloittaisi työskentelynsä 1.8.2024.

 

Työ- ja elinkeinoministeriölle tulee toimittaa 31.10.2023 mennessä: 1) sopimus yhteisestä toimielimestä/yhteistoiminnasta sekä 2) suunnitelma työvoimapalveluiden järjestämiseksi (myöhempänä järjestämissuunnitelma).

 

Päätöksen yhteistoiminta-alueen eli Rovaseudun työllisyysalueen perustamisesta tekevät kuntien valtuustot. Rovaniemen kaupungin elinvoimalautakunta on hyväksynyt järjestämissuunnitelman 27.9.2023 ja kaupunginhallitus 2.10.2023.

 

Liitteinä Rovaseudun työllisyysalueen yhteistoimintasopimus ja TE-palveluiden järjestämissuunnitelma.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan Rovaseudun työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen.

Lisäksi kunnanhallitus merkitsee tiedoksi TE-palveluiden järjestämissuunnitelman.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkittiin tiedoksi TE-palveluiden järjestämissuunnitelma.

 

 Lisätietoja asiassa antaa

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

Valtuusto 30.10.2023 § 31  

868/00.01.02/2022  

 

    

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.