Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 231


 

Ranuan kunnan edustajien nimeäminen RYMY-hankkeen ohjausryhmään

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 231  

914/00.01.05/2022  

 

Ranuan kunta on 30.5.2023 hakenut Lapin liitolta rahoitusta Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) RYMY-hankkeelle, Ranuan eläinpuiston ympäristö matkailun yritysekosysteemiksi          -hankkeelle. Hanke toteutetaan ostopalveluina. 

 

Lapin liitto on 10.11.2023 myöntänyt hankkeelle hakemuksen mukaisesti 80 %:n tuen hyväksytyistä tukikelpoisista kokonaiskustannuksista 100 000 euroa, kuitenkin enintään 80 000 euroa. Ranuan kunnan omarahoitus on 15 000 euroa ja yritysten rahoitus 5 000 euroa. Hankkeen hakemuksen ja rahoituspäätöksen mukainen toteutusaika on 1.8.2023 - 29.2.2024. Hankkeelle tullaan hakemaan ohjausryhmäkäsittelyn kautta jatkoaikaa 31.8.2024 saakka. 

 

Hankkeelle perustetaan ohjausryhmä. Ohjausryhmän hyväksytty kokoonpano on seuraava:

 

- Kunnanhallituksen edustaja

- Kunnanjohtaja

- Teknisen osaston edustaja

- Business Ranuan edustaja

- Ranuan Seudun Matkailu Oy:n edustaja

- Ranuan Infra Oy:n edustaja

- Ranua Finland'in edustaja

- Ranuan Matkailuyhdistys ry:n edustaja

- matkailun liittännäisyrityksen edustaja

- maanomistajan edustaja

- paliskunnan edustaja

 

Ohjausryhmän kokoonpanon laajuus on suoraan verrannollinen hankkeen merkittävyyteen yhtenä kunnan uuden elinkeino-ohjelman kärkihankkeena. Lapin liitto nimeää ohjausryhmään oman edustajansa.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää käynnistää RYMY-hankkeen ja nimeää hankkeen ohjausryhmään Ranuan kunnan edustajiksi seuraavat henkilöt:

Tuomas Aikkila, kunnanjohtaja
Risto Niemelä, tekninen johtaja
Mikko Pöykkö, kehittämispäällikkö.

Kunnanhallitus nimeää ohjausryhmään oman edustajansa.

Lisäksi asiantuntijajäseneksi ja ohjausryhmän sihteeriksi nimetään Juha Kutuniva, yritys- ja hankeasiantuntija.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Kunnanhallitus päättää nimetä ohjausryhmän edustajaksi Mirva Salmelan.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh.040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi