Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 224


Kirkonkylan_oyk_OAS

 

Ranuan kirkonkylän osayleiskaavan muutos/päivittäminen

 

Kaava- ja maapoliittinen 27.11.2023 § 24 

 

 

 Ranuan kunta on linjannut kunnan talousarviossa 2023 ja taloussuunnitelmassa 2024-2025 yleiskaavoituksen osalta seuraavasti:

 "Ranuanjärven ympäristön yleisosakaavan päivittäminen. Varmistetaan riittävä rakennuspaikka- ja tonttitarjonta."

 

 Tekninen osasto on kilpailuttanut kaavan laatijan kesäkuussa 2023 ja tekninen johtaja on 12.7.2023 § 8 valinnut Ranuanjärven yleiskaavan päivityksen laatijaksi Sweco Oy:n.

 

 Sweco Oy on toimittanut kaava- ja maapoliittisen työryhmän käsittelyyn Ranuanjärven yleiskaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Esityslistan mukana jaetaan osallistamis- ja arviointisuunnitelma.

   

Päätösehdotus Kaava- ja maapoliittinen työryhmä esittää kunnanhallitukselle, että Ranuanjärven yleiskaavan päivittäminen asetetaan vireille ja samalla kunnanhallitus asettaa nähtäville yleiskaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman seuraavalla kuulutuksella:

"Ranuan kunta kuuluttaa vireille Ranuanjärven osayleiskaavan päivityksen. Kaavojen osallistumis- ja arviontisuunnitelmat sekä valmisteluasiaskirjat pidetään nähtävillä Ranuan kunnan teknisessä toimistossa ja Ranuan kunnan kotisivuilla osoiteessa www.ranua.fi 13.12.2023 alkaen siihen saakka kunnes kaavaluonnos asetetaan MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville. Ranualla 11.12.2023 Kunnanhallitus"

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 tekninen johtaja Risto Niemelä

       puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 224  

909/10.02.02/2022  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy kaava- ja maapoliittisen työryhmän ehdotuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että Tuomas Aikkila, Antti-Pekka Aikkila ja Markus Ranua ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 tekninen johtaja Risto Niemelä

 puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi