Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 44


 

Määrärahan siirto investointiosan sisällä

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 225 

 

 

Peuran-, Poron- ja Vasantien kolmivuotisen urakan kesän 2023 osuudeksi talousarviovaiheessa arvioitiin 300 000 euroa. Urakkasopimuksen mukaisessa maksuerätaulukossa vuoden 2023 osuus oli 313 000 euroa. Tämän lisäksi pakollisia lisätöitä kesän aikana urakkaan tuli 29 000 euroa.

 

Kunta on varannut vuoden 2023 talousarviossa investointiosaan 200 000 euron määrärahan maa-alueiden ostoa varten. Tästä summasta käyttämättä jää 170 000 euroa.

 

Määrärahojen siirtoja investointiosan sisällä tarvitaan 45 000 euron edestä.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto muuttaa vuoden 2023 talousarviota siten, että investointiosan sisällä kustannuspaikalta maa-alueiden ostot siirretään kustannuspaikalle kaavateiden perusparannus 45 000 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 tekninen johtaja Risto Niemelä

 puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

Valtuusto 18.12.2023 § 100  

949/02.02.02/2022  

  

 

Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.