Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 15


 

Nimenkirjoitusoikeudet vuodelle 2024

 

Kunnanhallitus 22.01.2024 § 15  

968/00.01.02/2022  

 

Hallintosäännön 148 § mukaan valtuuston ja kunnanhallituksen päätökseen perustuvan sopimuksen ja sitoumuksen allekirjoittaa kunnanhallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai kunnanjohtaja ja varmentaa hallintojohtaja tai hallinto-osaston hallintosihteeri, jollei kunnanhallitus ole päättänyt toisin.

 

Valtuuston ja kunnanhallituksen toimituskirjan ja kirjelmän

allekirjoittavat kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja ja

varmentaa hallintojohtaja tai ao. osastopäällikkö tai

kunnanhallituksen määräämä muu viranomainen.

 

Muun toimielimen päätökseen perustuvan sopimuksen ja sitoumuksen allekirjoittaa lautakunnan puheenjohtaja tai

osastopäällikkö ja varmentaa asian valmistelija tai pöytäkirjanpitäjä,

jollei toimielin ole päättänyt toisin.

 

Muun toimielimen toimituskirjan ja kirjelmän allekirjoittaa

osastopäällikö ja varmentaa toimielimen määräämä muu viranhaltija.

Toimielimen pöytäkirjanotteen allekirjoittaa pöytäkirjanpitäjä tai muu

toimielimen määräämä henkilö.

 

Toimielimen asiakirjoista annettavat otteet ja jäljennökset todistaa

oikeiksi pöytäkirjanpitäjä tai muu toimielimen määräämä henkilö.

 

Valmistelua koskevat asiakirjat allekirjoittaa asian valmistelija.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valtuuttaa hallintojohtajan, sivistystoimenjohtajan, teknisen johtajan ja hallintosihteerin varmentamaan kunnan puolesta tehtävät sopimukset ja annettavat sitoumukset sekä kunnanhallituksen toimituskirjat ja kirjelmät.

Kunnanhallitus valtuuttaa työllisyyskoordinaattorin sekä tulosyksiköiden esihenkilöt allekirjoittamaan työkokeilusopimukset.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi