Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 20



 

Vuoden 2024 käyttösuunnitelman hyväksyminen/kunnanhallitus

 

Kunnanhallitus 22.01.2024 § 20  

973/02.02.02/2022  

 

Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 18.12.2023 vuoden 2024 talousarvion.

 

Hallintosäännön 57 §:n mukaan kunnanhallitus ja lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan käyttösuunnitelmansa. Toimielin voi siirtää käyttösuunnitelman hyväksymistä koskevaa toimivaltaa alaiselleen viranhaltijalle.

 

Esityslistan mukana jaetaan kunnanhallituksen alaisten toimintojen käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy alaistensa toimintojen käyttösuunnitelmat vuodelle 2023 tulosyksikkö I-tasolla esityksen mukaisesti.

Samalla kunnanhallitus päättää, että yksityiskohtaisemmat tulosyksikkö II koskevat käyttösuunnitelmat hyväksyy kunnanjohtaja.

Kunnanhallitus päättää laskujen hyväksyjät esityksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 hallintojohtaja Pia Sorvali

 puh. 040 679 1411, etunimi.sukunimi@ranua.fi