Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 50


 

Elinkeino- ja markkinointityöryhmän nimeäminen

 

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 50  

1054/00.01.02/2022  

 

Kunnanhallitus perusti elinkeino- ja markkinointityöryhmän kokouksessaan 14.2.2022 § 35. Työryhmään nimettiin jäseniksi valtuuston puheenjohtaja Tatu Hietala, kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Anitta Jaakola, kunnanjohtaja, kehittämispäällikkö, viestintäkoordinaattori, yritys- ja hankeasiantuntija sekä Jari Romppainen. Ranuan Yrittäjät ry nimeämänä työryhmän jäsenenä on toiminut Jari Palviainen. MTK-Ranuan jäsenenä on ollut Aleksi Kortesalmi. Kunnanhallituksen päätöksen mukaan työryhmän toimikausi on kaksi vuotta.

 

Työryhmän pääasiallisena tehtävänä on kunnan asukasmarkkinointi, yritysmarkkinointi, House of Lapland -yhdyspinta-asiat, Ranuan matkailun aluemarkkinoinnin ja kuntamarkkinoinnin yhdyspinnat, Ranuan kunnan brändityö, elinkeino-ohjelmaan liittyvät asiat, vuosittaisen markkinointisuunnitelman laatiminen sekä markkinointi- ja viestintätulosten seuranta. Työryhmän tavoitteena on kuntamarkkinoinnin laadun ja määrän kasvattaminen ja yritysyhteistyön kehittäminen.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää elinkeino- ja markkinointityöryhmän jäseniksi kunnanjohtajan, kehittämispäällikön, viestintäkoordinaattorin, yritys- ja hankeasiantuntijan ja sisällöntuottaja Jari Romppaisen sekä kaksi jäsentä kunnanhallituksesta. Kunnanhallitus pyytää Ranuan Yrittäjät ry:tä ja MTK-Ranuaa nimeämään työryhmään yhden edustajan/taho. Työryhmän toimikausi kestää valtuustokauden 2021-2025 loppuun saakka.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanhallituksen jäseniksi nimettiin Anitta Jaakola ja Aimo Kortesalmi.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi