Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 53



 

Ranuan eläinpuiston ympäristön Master Plan 2030 - toimittajan valinta

 

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 53  

1064/00.01.02/2022  

 

Ranuan kunta on käynnistänyt Ranuan eläinpuiston ympäristö matkailun yritysekosysteemiksi -hankkeen. Hanketta rahoittaa Lapin liitto Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF). Hanke toteutetaan kokonaan kilpailutettuina asiantuntijaostopalveluina. Hanketta koordinoi, tukee ja valvoo kunnan elinkeinoyksikkö Business Ranua. Hankkeen rahoituspäätös on saatu 10.11.2023 ja siinä hankkeen toteuttamisajaksi on hankehakemuksen mukaan määritelty 1.8.2023 - 29.2.2024. Ranuan kunta tulee hakemaan hankkeelle jatkoaikaa 30.11.2024 asti.

 

Ranuan kunta on kilpailuttanut Ranuan eläinpuiston ympäristön  Master Plan 2030 -toimittajan avoimella hankintamenettelyllä. Tarjouspyyntö julkaistiin 23.1.2024 Tarjouspalvelu.fi ja Hankintailmoitukset.fi palveluissa. Määräaikaan mennessä saatiin kahdeksan tarjousta. Kaikki tarjoajat täyttivät soveltuvuusvaatimukset. Valinta tehtiin tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti pisteyttämällä. Kokonaispistemäärältään korkeimman yhteispistemäärän (hinta ja laatu) sai Ellare Oy.

 

Liitteenä RYMY tarjousten pisteytys ja RYMY tarjousten avauspöytäkirja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Ranuan eläinpuiston ympäristön Master Plan 2030 -toimittajaksi valitaan Ellare Oy sillä ehdolla, että hanketta rahoittava Lapin liitto myöntää hankkeelle jatkoajan 30.11.2024 asti. Samalla kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan neuvottelemaan ja tekemään sopimuksen valitun toimittajan kanssa.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi