Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 46


Tietoturva- ja tietosuojapolitiikka 2024-

 

Ranuan kuntakonsernin tietosuoja- ja tietoturvapolitiikka

 

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 46  

1039/00.01.02/2022  

 

Kunnanhallitus päätti 27.11.2023 kokouksessaan § 215 Ranuan kunnan tietosuoja- ja tietoturvapolitiikan päivittämisestä tammikuun 2024 loppuun mennessä.

 

Kunnan johto ja ICT-asiantuntijat ovat valmistelleet politiikkaa yhteistyössä tytäryhtiöiden toimitusjohtajan ja vastaavan isännöitsijän kanssa. Tietosuoja- ja tietoturvapolitiikka on laadittu koko kuntakonsernin näkökulmasta ja se on valtuuston hyväksynnän jälkeen saatavilla kunnan internet-sivustolta.

 

Tietoturva- ja tietosuojapolitiikassa Ranuan kunta on yhteistyössä tytäryhtiöidensä kanssa määrittänyt tietosuojaa ja -turvaa koskevat periaatteet, tavoitteet ja vastuut. Politiikka toimii perustana kunnan tietoturvallisuutta ja tietosuojaa koskeville ohjeille, joiden tehtävänä on tarkentaa politiikassa annettuja määräyksiä ja auttaa niiden käytäntöön soveltamisessa. Ohjeet päivitetään vuoden 2024 aikana. Tietosuoja- ja tietoturvapolitiikka sekä sen soveltamisohjeet pidetään käyttäjien saatavilla kunnan intranetissä.
 

Palvelutoiminnan varmistamiseksi kunta on sitoutunut kaikessa toiminnassaan hyvään tietoturvan ja tietosuojan ylläpitoon sekä näiden jatkuvaan kehittämiseen. Tietoturva- ja tietosuojapolitiikka koskee koko kuntakonsernia - niin työntekijöitä kuin luottamushenkilöitäkin - sekä niitä kunnan sidosryhmien edustajia, jotka toimeksiantojensa puitteissa käsittelevät kunnan omistamaa tai hallinnoimaa tietoa. Politiikka kattaa kunnan ja tytäryhtiöiden käyttämän, omistaman ja hallinnoiman tiedon riippumatta tiedon esitystavasta, muodosta, suojaustasosta tai elinkaaren vaiheesta.

 

Liitteenä Ranuan kuntakonsernin tietosuoja- ja tietoturvapolitiikka.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy kuntakonsernin tietosuoja- ja tietoturvapolitiikan liitteen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 hallintojohtaja Pia Sorvali

 puh. 040 679 1411 tai pia.sorvali@ranua.fi