Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 65


Kaavoitusaloite Ranua Raatovaara 20240122

 

Ranuan Raatovaaran tuulivoimaosayleiskaavan laatiminen

 

Kaava- ja maapoliittinen 28.02.2024 § 5 

 

 

Tuulialfa Oy on jättänyt 22.1.2024 Ranuan kunnalle kaavoitusaloitteen.

 

Tuulialfa Oy:n aloite koskee Raatovaaran aluetta. Kaava-alue täsmentyy hankekehityksen edetessä. Tuulivoimala-alue sijoittuu Ranuan alueelle Simojärven länsipuolelle. Alueen koko on noin 1000 hehtaaria. Tuulivoimahankkeen on alustavasti kaavailtu koostuvan enintään kahdeksasta tuulivoimalasta.

 

Voimaloiden määrä ja sijoittelu tarkentuu maanomistajien kanssa käytävien keskustelujen ja kaavoitusprosessin myötä.

 

Ranuan kunta ja Tuulialfa Oy laativat kaavoitussopimuksen, jossa tarkennetaan kaavatyön sisältöä. Kaavoitussopimuksessa Ranuan kunta hyväksyy hankekehittäjän esittämän kaavoituskonsultin.

 

Tuulialfa Oy tekee kaava-aloitteen käsittelyn jälkeen Lapin ELY- keskukselle tiedustelun, onko hankkeeseen tarvetta soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA). Mikäli hankkeen kokonaisteho ylittää 45 MW tai ELY-keskus sitä erillisharkinnan kautta edellyttää, toteutetaan YVA-lain mukainen ympäristövaikutusten arviointiprosessi kaavoituksen rinnalle.  

 

Päätösehdotus Kaava- ja maapoliittinen työryhmä esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että:

1. valtuusto päättää käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen tuulivoiman rakentamiseksi Raatovaaran alueella MRL 44 §:n ja 77a §:n mukaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella. Tuulialfa Oy laatii tarvittaessa tuulivoimahankkeelle osayleiskaavoitusprosessin rinnalla lakisääteisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn, minkä tuloksia tullaan hyödyntämään osayleiskaavoituksessa.

2. valtuusto päättää, että Ranuan kunta ja Tuulialfa Oy  laativat kaavoitussopimuksen, jossa tarkennetaan kaavatyön sisältöä. Kunnanhallitus hyväksyy laaditun kaavoitussopimuksen ja hankekehittäjän hankkeelle esittämän kaavoituskonsultin. Kunnanhallitus kuuluttaa kaavan vireille ja asettaa nähtäville kaavan valmisteluaineiston.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 tekninen johtaja Risto Niemelä

 puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

 

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 65  

1037/10.02.02/2022  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että:

1. valtuusto päättää käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen tuulivoiman rakentamiseksi Raatovaaran alueella MRL 44 §:n ja 77a §:n mukaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella. Tuulialfa Oy laatii tarvittaessa tuulivoimahankkeelle osayleiskaavoitusprosessin rinnalla lakisääteisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn, jonka tuloksia tullaan hyödyntämään osayleiskaavoituksessa.

2. valtuusto päättää, että Ranuan kunta ja Tuulialfa Oy laativat kaavoitussopimuksen, jossa tarkennetaan kaavatyön sisältöä. Kunnanhallitus hyväksyy laaditun kaavoitussopimuksen ja hankekehittäjän hankkeelle esittämän kaavoituskonsultin. Kunnanhallitus kuuluttaa kaavan vireille ja asettaa nähtäville kaavan valmisteluaineiston.

 

Päätös Kunnanhallituksen jäsen Rauno Kelahaara teki esityksen Mirva Salmelan kannattamana, että kaavoitus aloite hylätään ja asia otetaan tuuliohjelman laadinnan jälkeen uudelleen käsittelyyn.

Julistettuaan keskustelun asiasta päättyneeksi, puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys. Puheenjohtaja esitti, että ne kunnanhallituksen jäsenet, jotka kannattavat päätösehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Rauno Kelahaaran esitystä, äänestävät EI. Äänestysjärjestys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin yhteensä neljä JAA ääntä (Jari Hintsala, Markus Ranua, Jonna-Maria Laivamaa ja Outi Sarajärvi-Oba) ja kaksi EI ääntä (Mirva Salmela ja Rauno Kelahaara).

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 Merkitään, että Aimo Kortesalmea kuultiin esteellisyysepäilyn vuoksi heti kun pykälä oli avattu. Hän kertoi näkemyksensä siitä että miksi hän ei olisi asian käsittelyssä esteellinen.

 

 Puheenjohtaja saattoi asian toimielimen ratkaistavaksi.

 

 Puheenjohtaja totesi että Aimo Kortesalmi on esteellinen asian käsittelyssä ja sitä esitystä kannatti Markus Ranua ja Jari Hintsala.

 

 Toimielin jäi edelleen päätösvaltaiseksi.

 

 Todettiin että esteellisyyttä koskevaan päätökseen ei saa hakea erikseen oikaisua eikä muutosta valittamalla.

 

 Merkitään, että Aimo Kortesalmi poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 Merkitään, että Terhi Salmela poistui esteellisenä kokouksesta (osallisuusjäävi) pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 Merkitään, että Outi Sarajärvi-Oba saapui Terhi Salmelan varajäsenenä paikalle pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi ja hänet valittiin pöytäkirjan tarkastajaksi pykälän 65 osalta.

 

 Merkitään, että Risto Niemelä oli läsnä asiantuntijana tämän pykälän ajan.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 tekninen johtaja Risto Niemelä

 puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi