Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 88


 

Eron myöntäminen Sari Haarahiltuselle keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä sekä täydennysvaalin toimittaminen.

 

Kunnanhallitus 15.04.2024 § 88  

1096/00.01.02/2022  

 

Sari Haarahiltunen on pyytänyt eroa 27.3.2024 päivätyllä sähköpostilla Ranuan kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä.

 

Valtuusto on 15.11.2021 § 62 valinnut keskusvaalilautakuntaan seuraavat henkilöt:

 

Varsinainen jäsen  Varajäsen

Petra Kataja Anna-Maija Österberg

Hannu Nieminen Jouko Pernu

Sari Haarahiltunen Jari Romppainen

Janne Petäjäjärvi Eija Ruonala

Petri Manninen Vesa Kekonen

 

Valtuusto on 24.4.2023 § 5 nimennyt Janne Niemelän keskusvaalilautakunnan varajäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi 2021-2025 Jouko Pernun tilalle.

 

Kuntalain 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.

 

Vaalilain 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja, jos varavaltuutettujen määrä jää valtuuston toimikauden aikana vajaaksi.

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se
1) myöntää eron Sari Haarahiltuselle keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä
2) toimittaa keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä täydennysvaalin jäljellä olevaksi ajaksi toimikaudesta 2021-2025.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi