Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 27


 

Avustukset yksityisteiden kunnossapitoon vuodelle 2024

 

Tekninen lautakunta 23.04.2024 § 27  

1153/02.05.01.00/2022  

 

Ranuan kunnalla on ollut haettavana 1.4.2024 klo 12.00 mennessä avustukset yksityisteiden kunnossapitoon.

 

Kunnan kuluvan vuoden talousarviossa on varattu yksityisteiden kunnossapitoon yhteensä 28 000 euroa.

 

Avustus ei ole jatkuva, vaan avustusta haetaan vuosittain.

 

Määräraha vuodelle 2024 on 28 000 euroa. Hakijoita oli yhteensä 24 kappaletta ja haettu avustusten kokonaissumma on 29 011 euroa. Koska haettava summa ylittää määrärahan 1011 eurolla, myönnettävä avustus on tiekuntaa kohti 96 prosenttia haetusta avustussummasta.

 

Tekninen johtaja esittää, että avustukset jaetaan oheisen taulukon mukaisesti:

 

Tiekunta    Asuttu Myönnetty avustus

  tienosuus avustus

 

Ylijoen tiekunta  2,5km 1 392 €

Luhtajärven yksityistie  2,8 km 1 559 €

Kelukkavaaran yksityistie 1,5 km 835 €

Putkivaarantien tiekunta  0,45km 251 €

Kivalikon yksityistie  5,8 km 3 229 €

Simolan tiekunta  1,75 km 974 €

Petäjäjärven yksityistie  3,7 km 2 060 €

Lakikummun yksityistie  1,6 km 891 €

Ruonan yksityistien tiekunta 0,7 km 390 €

Laivalantien tiekunta  1,2 km 668 €

Kujalan tiekunta  0,6 km 334 €

Nuupaskummuntien tiekunta 1,5 km 835 €

Soppanan tiekunta  3,8 km 2 116 €

Västinniemen tiekunta  1,2 km 668 €

Kivijärven yksityistie  2,2 km 1 225 €

Luimingan metsäautotie  5,2 km 2 895 €

Kaisto-Näskäjärvi yksityistie 3,7 km 2 060 €

Kaitalan metsätien tiekunta 3,0 km 1 670 €

Majavajoen tienhoitokunta 1,2 km 668 €

Kortteen tienhoitokunta   1,6 km 891 €

Ruonalaiskummun tiekunta 0,38 km 211 €

Tuovilan yksityistien tiekunta 0,44 km 216 €

Kohtalehdon tiekunta  1,7 km 947 €

Alkulan- ja  

Ruonalammen tien tiekunta 1,5 km 835 €

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää myöntää yksityisteiden kunnossapitoavustukset teknisen johtajan esityksen mukaisesti.

Muutettu päätösehdotus

Teknisen lautakunnan listan julkaisun jälkeen havaittiin, että kaksi määräaikaan mennessä saapunutta hakemusta oli jäänyt pois vertailutaulukosta.

 

Määräraha vuodelle 2024 on 28 000 euroa.Hakijoita oli yhteensä 26 kappaletta ja haettu avustusten kokonaissumma on 31 580 euroa. Koska haettava summa ylittää määrärahan 3580 eurolla, myönnettävä avustus on tiekuntaa kohti 88 prosenttia haetusta avustussummasta.

 

Tekninen johtaja esittää, että avustukset jaetaan oheisen taulukon mukaisesti:

 

Tiekunta   Asuttu Myönnetty avustus

 tienosuus avustus

 

Ylijoen tiekunta  2,5km 1 276

Luhtajärven yksityistie  2,8 km 1 429

Kelukkavaaran yksityistie 1,5 km 766

Putkivaarantien tiekunta  0,45 km 230

Kivalikon yksityistie  5,8 km 2 960

Simolan tiekunta  1,75 km 893

Petäjäjärven yksityistie  3,7 km 1 888

Lakikummun yksityistie  1,6 km 817

Ruonan yksityistien tiekunta 0,7 km 357

Laivalantien tiekunta  1,2 km 612

Kujalan tiekunta  0,6 km 306

Nuupaskummuntien tiekunta 1,5 km 766

Soppanan tiekunta  3,8 km 1 940

Västinniemen tiekunta  1,2 km 612

Kivijärven yksityistie  2,2 km 1 123

Luimingan metsäautotie  5,2 km 2 654

Kaisto-Näskäjärvi yksityistie 3,7 km 1 888

Kaitalan metsätien tiekunta 3,0 km 1 531

Majavajoen tienhoitokunta 1,2 km 612

Kortteen tienhoitokunta  1,6 km 817

Ruonalaiskummun tiekunta 0,38 km 194

Tuovilan yksityistien tiekunta 0,44 km 198

 Kohtalehdon tiekunta  1,7 km 868

Alkulan-ja  

Ruonalammen tien tiekunta 1,5 km 766

 Papinpalon tiekunta  3,7 km 1888 €

 Paavonahon tiekunta  0,73 km 372 €

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Mirva Salmela, teknisen lautakunnan jäsen Marko Hanhisuanto (osallisuusjäävi, hallintolaki 28.1 § kohta 1) ja teknisen lautakunnan jäsen Auli Kuha (intressijäävi, hallintolaki 28.1 § kohta 3) poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 tekninen johtaja Risto Niemelä

 puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi