Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 25


EUROPARLAMENTTIVAALIT VUONNA 2024 kuulutus

 

Vaaleista tiedottaminen

 

Keskusvaalilautakunta 24.04.2024 § 25  

1144/00.00.00/2022  

 

Kunnan keskusvaalilautakunnan on hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkamista tiedotettava, sillä tavoin kuin kunnan ilmoitukset kuntalain 64 §:n mukaan saatetaan tiedoksi, seuraavat asiat:

 

  1. europarlamenttivaalien vaalipäivä sekä äänestyspaikan nimi, käyntiosoite ja äänestysaika
  2. ennakkoäänestysajanjakso sekä äänestyspaikan nimi, käyntiosoite ja päivittäiset aukioloajat.

 

Oikeusministeriön ohjeistuksen mukaan keskusvaalilautakunta voi lisäksi harkintansa mukaan kuuluuttaa kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista. Yksi tiedotettava muu asia voi olla esimerkiksi, että jos äänioikeutetulla ei ole ole äänestyksessä tarvittavaa henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, poliisi myöntää hänellle maksutta väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Väliaikaista henkilökorttia haettaessa on oltava mukana kaksi poliisin ohjeiden mukaista passikuvaa.

 

Virallisten kuulutusten lisäksi ennakkoäänestyspaikat osoitteineen ja aukioloaikoineen on hyvä julkaista muös mm. kunnan kotisivuilla.

 

Keskusvaalilautakunnan on lisäksi tullut merkitä viimeistään 22.3.2024 em. tiedot oikeusministeriön vaalititetojärjestelmän äänestyspaikkarekisteriin (pohjatietojärjestelmä). Luettelo yleisistä ennakkoäänestyspaikoista julkaistaan oikeusministeriön vaalisivuilla www.vaalit.fi.

 

Liitteenä kuulutus.

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää julkaista paikallislehti Kuriirissa ja kunnan verkkosivuilla liitteen mukaisen kuulutuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti yksimielisesti.