Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 14


 

Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtävillä pitäminen

 

Keskusvaalilautakunta 24.04.2024 § 14  

1135/00.00.00/2022  

 

Hallintosäännön 143 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan.

 

Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä.

 

Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

 

Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti. Sähköisessä  päätöksentekomenettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva pöytäkirja tai sen osa voidaan tarkastaa erikseen kokouksessa.

 

Mikäli pöytäkirjantarkastaja kieltäytyy tai on muuten estynyt tarkastamasta toimielimen pöytäkirjaa, pöytäkirja tarkastetaan välittömästi seuraavassa kokouksessa.

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää valita kuhunkin kokoukseen kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Keskusvaalilautakunta toteaa, että pöytäkirja on tarkastettavissa sähköisesti viikon sisällä kokouksesta ja se julkaistaan kunnan nettisivuilla.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti yksimielisesti.