Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 16.12.2024/Asianro 68



 

Ranuan kunnan tuulivoimaohjelma

 

Kunnanhallitus 25.11.2024 § 251 

 

 

Kunnanhallitus päätti 12.2.2024 § 36 käynnistää tuulivoimaohjelman laatimisen.

 

Tuulivoimaohjelma määrittelee kriteerit tuulivoimaloiden rakentamisen ohjaukseen.

 

Tuulivoimaohjelman laatimista ohjasi ohjausryhmä, johon kuului kunnanhallituksen jäsenet, valtuuston puheenjohtajisto, kunnanjohtaja, tekninen johtaja ja kehittämispäällikkö.

 

Tuulivoimaohjelman laatimisen tavoitteeksi asetettiin ohjelman laatiminen mahdollisimman vuorovaikutteisena prosessina siten, että sen laadintaan osallistetaan päätöksentekijät, elinkeinoelämän edustajat, vapaa-ajan asukkaat, maanomistajat, kuntalaiset ja muiden mahdollisten sidosryhmien edustajat.

 

Ohjelman laatiminen aloitettiin keväällä 2024 ja prosessin aikana on osallistettu kuntalaisia, sidosryhmiä, yrityksiä ja maanomistajia. Valmistelun aikana on järjestetty kaksivaiheinen kysely sekä pidetty kaksi työpajaa.

 

Tuulivoimaohjelman luonnosaineisto oli julkisesti nähtävillä 16.10. – 3.11.2024. Nähtävillä olon aikana kuntalaiset, vapaa-ajan asukkaat ja muut Ranuaan sidoksissa olevat tahot ja henkilöt saivat kertoa näkemyksensä tuulivoimaohjelmaluonnoksesta. Keskeisiltä viranomaisilta ja yhteistyötahoilta pyydettiin lausunto ohjelmaluonnoksesta ja lausuntoaika oli 16.10. – 3.11.2024.

 

Tuulivoimaohjelman on laatinut FCG Finnish Consulting Group Oy.

 

Liitteinä Ranuan kunnan tuulivoimaohjelma, tuulivoimaohjelman kriteerit ja suunnitteluohjeet, luonnosvaiheen palautekooste sekä asukaskyselyn tulokset -raportti.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan tuulivoimaohjelman liitteineen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

Valtuusto 16.12.2024     

1373/00.01.02/2022  

 

Päätös