Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 16.12.2024/Asianro 70



 

Kunnan hallinnon ja talouden tarkastaminen valtuuston toimikaudella 2025-2028

 

Valtuusto 16.12.2024     

1382/00.03.00/2022  

 

Tarkastusltk 52 § / 15.10.2024

 

Kuntalain 121 §:ssä säädetään tarkastuslautakunnasta. Säännöksen mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm. valmistella valtuus-ton päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat.

 

Kuntalain 122 §:n mukaan valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön. Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHT-tilintarkastaja. Tilintarkastaja toimii tehtävässään virkavastuulla. Kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä. Tilintarkastusyhteisö voidaan valita kerrallaan enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten. Tilintarkastajalla on oltava edellytykset riippumattoman ja riittävän laajan tilintarkastuksen toimittamiseen. Jos edellytykset riippumattomaan tarkastukseen puuttuvat, tilintarkastajan on kieltäydyttävä vastaanottamasta tehtävää tai luovuttava siitä. Tilintarkastajana ei saa toimia henkilö, joka 75 §:n mukaan ei ole vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan.

 

Ranuan kunnan hallintosäännön 70 §:n mukaan tilintarkastusyhteisö valitaan enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkas-tamista varten.

 

Tilintarkastuspalvelujen hankinnassa noudatetaan hankintalakia.

 

Esityslistan mukana jaetaan hallinto-osaston valmistelema tarjouspyyntöluonnos Ranuan kunnan hallinnon ja talouden sekä kuntakonserniin kuuluvien tytäryhteisöjen tilintarkastuspalveluista vuosille 2025–2028.

 

Puheenjohtajan esitys

 

Tarkastuslautakunta hyväksyy tarjouspyynnön julkaistavaksi. Tarkastuslautakunta valtuuttaa hallintojohtajan käynnistämään tilintarkastuksen hankintamenettelyn.

 

Liitteenä tarjouspyyntöluonnos kokousmateriaaliin mukaan. 

 

Päätös

 

Tehtiin päivitykset tarjouspyyntöluonnokseen, jonka jälkeen puheenjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Tilintarkastaja poistui pykälän käsittelyn ajaksi kokouksesta klo 10.50–11.12. Sihteerinä toimi tällöin Sirkka Illikainen.

 

Tiedoksi:  Hallintojohtaja

 

Tarkastusltk 60 § / 10.12.2024

 

Tarkastuslautakunta on kilpailuttanut kunnan hallinnon ja talouden tarkastamistyön sekä kuntakonserniin kuuluvien tytäryhteisöjen tilintarkastuspalvelut vuosille 2025–2028. Käytännön kilpailutus-prosessin on hoitanut kunnan hallinto-osasto.

 

Tarjoukset on avattu ja tarjousvertailu tehty 14.11.2024.

 

Tarjouspyyntö, tarjousten avaamispöytäkirja ja tarjousvertailu jaetaan esityslistan mukana.

 

Puheenjohtaja on kutsunut kokoukseen pöytäkirjanpitäjäksi tämän asian käsittelyn ajaksi hallintojohtaja Pia Sorvalin.

 

Puheenjohtajan esitys

 

Tarkastuslautakunta toteaa, että saapuneet tarjoukset täyttävät tarkastuslautakunnan tarjouspyynnössä edellyttämät vaatimukset.

 

Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että vuosien 2025–2028 hallinnon ja talouden tarkistamista varten valitaan kokonaistalou-dellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt JHTT-yhteisö KPMG Oy AB, vastuunalaisena tilintarkastajana JHT, KHT Juha Väärälä.

 

Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti.

 

Tilintarkastaja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi esteellisenä. Sihteerinä toimii pykälän käsittelyn aikana hallintojohtaja Pia Sorvali.

 

 Liitteinä tarjouspyyntö, tarjousten avaamispöytäkirja ja tarjousvertailu.

 

Päätös