Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.04.2025/Pykälä 69



 

Kuntastrategian väliarviointi ja päivitystarve

 

Kunnanhallitus 14.04.2025 § 69  

1584/00.01.02/2022  

 

Kuntalain 37 §:n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja pitkän aikavälin tavoitteista.

 

Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiaa tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikaudessa.

 

Ranuan kunnanvaltuusto on hyväksynyt Ranuan kunnan nykyisen kuntastrategian 2022-2030 kokouksessaan 13.6.2022 § 37.

 

Kuntastrategian seuranta ja arviointi on ollut osa johtoryhmätyöskentelyä ja kunnan suunnitteluprosessia. Arvioinnin ja seurannan tehtävänä on valvoa kunnan strategisten päämäärien toteutumista. Seurannan ja arvioinnin perustehtävinä on kertoa organisaation onnistuminen tehtäviensä hoitamisessa ja toiminnan strategianmukaisuudessa.

 

Valtuustokauden lopussa tehtävä itsearviointi antaa arvokkaan näkemyksen tulevalle valtuustolle kunnan strategian tilanteesta, päivitystarpeesta sekä strategiaprosessin käytäntöjen kehittämisestä jatkossa. Valtuutetuille kertynyttä kokemusta ja näkemystä on järkevää hyödyntää mahdollisimman paljon.

 

Liitteenä Kuntastrategia 2022-2030 väliarviointi ajalta 2022-2024 ja strategian päivitystarve.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy liitteen mukaisen arvioinnin kunnan strategian tilanteesta ja päivitystarpeesta.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi