Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 57


Sidonnaisuusilmoitukset raportti

 

Sidonnaisuusilmoitukset 2022

 

Valtuusto 19.12.2022 § 57  

434/00.01.02/2022  

 

Tarkastuslautakunta 1.11.2022 § 54

 

``Kuntalaki 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävissä sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa. Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäytönrakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää.

Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksestä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

 

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

 

Puheenjohtajan esitys:

Tarkastuslautakunta hyväksy saapuneet sidonnaisuusilmoitukset ja päättää, että ilmoitukset julkaistaan Ranuan kunnan verkkosivuilla (www.ranua.fi).

 

Tarkastuslautakunta antaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös:

Käsiteltäviä sidonnaisuusilmoituksia ei ollut saapunut.

 

Pyydetään hallintosihteeriä lähettämään ilmoitusvelvollisille viesti mahdollisista päivitystarpeista / sidonnaisuuksien muuttumisista ja siitä, että henkilöt päivittävät muutokset sidonnaisuusilmoitusrekisteriin. Sidonnaisuusilmoitukset viedään valtuustolle tiedoksi 19.12.2022.´´

 

Sidonnaisuusilmoitukset jaetaan esityslistan mukana.

  

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.