Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 58


Vuoden 2023 talousarvio

 

Vuoden 2023 talousarvio ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelma

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 221 

 

 

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio- ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha- ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

 

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

 

Valtuuston talousarvioseminaarissa 23.9.2022 vahvistettiin ensi vuoden talousarvion valmistelutyön pohjaksi 12.587.000 euron toimintakatteeseen päätyvä raami ja investointien osalta 6,3 miljoonan euron nettoraami. Lähtökohtana budjetin valmistelussa oli, että tulovero- ja kiinteistöveroprosentit pidetään entisellään. Tuloveron osalta kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennetaan 12,64 prosenttiyksikköä. Lainaa varaudutaan ottamaan talousarviovuonna.

 

Palkoissa on varauduttu 2 % korotuksiin.

 

Kunnanhallitukselle tehdyn valmistelun yhteydessä ensi vuoden talousarviota ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelmaa on muutettu ja täydennetty. Valtuuston vahvistama kokonaisraami ylittyy noin 204.000 eurolla. Budjetti muodostuu em. budjettiesityksessä 384.000 euroa ylijäämäiseksi. Investointien kokonaisraami ylittää valtuustoseminaarin vahvistaman nettoraamin 580.000 euroa. Talousarviovuonna varataan nettoinvestointeihin 6,88 miljoonaa euroa. Investoinnit suunnitelmakaudella ovat yhteensä 15,2 miljoonaa euroa. Taloussuunnitelma on ylijäämäinen suunnitelmakaudella.

 

Kokouksessa kuullaan kunnanjohtajan yleisesittely.

 

Talousarviovuonna kunnassa panostetaan vahvasti kuntamarkkinointiin. 200.000 euron markkinointimäärärahalla kehitetään ja toteutetaan asukas-, yritys- ja matkailumarkkinointia.

 

Talousarviovuonna keskitytään vahvasti kuntastrategian 2022-2030 pohjalta rakennettavan elinkeino-ohjelman toteutukseen yhdessä sidosryhmien ja kunnan eri osastojen kanssa.

 

Talousarviovuoden aikana tullaan viemään läpi Suhangon kaivokseen valmistautuminen -hanke yhdessä sidosryhmien ja kunnan eri osastojen kanssa.

 

Uuden päiväkodin rakentamisen myötä valmistaudutaan myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin ja varhaiskasvatussuunnitelman uudistamiseen.

 

Talousarviovuonna edetään määrätietoisesti kohti yhtenäiskouluratkaisua. Uuden yläkoulu-lukion rakentamisen myötä koulukampusaluetta kehitetään viihtyisäksi ja houkuttelevaksi kokonaisuudeksi.

 

Lukion vetovoimaa oppilaitoksena kehitetään paikallisesti ja valtakunnallisesti luontoyrittäjyys-erikoistumisen kautta.

 

Talousarviovuonna kehitetään Honkivaaran mäenlaskupaikkaa ja kirkonkylän alueen maastopyöräilyreittejä. Tulipaikkoja ja levähdyspaikkoja lisätään ympärivuotisten kuntopolkujen yhteyteen.

 

Yritysten toimintaympäristöä kehitetään tiiviissä vuorovaikutuksessa. Ranuan hyvää sijaintia kasvukeskusten läheisyydessä ja hyvien kulkuyhteyksien väylillä vahvistetaan markkinoimalla aluetta liiketoimintaansa laajentaville orgnisaatioille.

 

Omistajapoliittisilla linjauksilla ja hankintaosaamisella ylläpidetään alueen yritysten toimintaympäristöä. Matkailun kansainvälinen kasvu vaatii koronan jälkeiseen aikaan voimakkaita digitaalisia myynti- ja markkinointitoimenpiteitä ja vahvaa matkailun alueorganisaatiota, jotta alalle saadaan uusia yrittäjiä, uusia ideoita ja palveluita sekä verkostoja, joilla pystytään auttamaan alueen yrittäjiä kasvuun ja kansainvälistymiseen. House of Lapland -kumppanuushankkeen kautta jatketaan Ranuan investointikohteiden esittelyä. Business Ranua korostaa kumppanuusverkoston merkitystä kehittämistyössä. Kuituverkko mahdollistaa tietotyön, verkkokaupan ja palveluiden kehittämisen sekä laajan näkyvyyden.

 

Kunta jatkaa panostamista työllistämisen hoitoon ja urapolkujen luomiseen työllistämisyksikön avulla. Yksikkö tekee tiivistä yhteistyötä elinkeinotiimin, toisen asteen oppilaitosten sekä kaikkien hallintokuntien ja yritysten sekä kolmannen sektorin kanssa. Paikallisia voimavaroja hyödynnetään uusien työpaikkojen synnyttämiseksi ja olemassa olevien työpaikkojen säilyttämiseksi.

 

Yritysten hyvinvointiin ja jaksamiseen vaikutetaan lisäämällä tiedottamista sekä tilaisuuksia hyvinvoinnin ammattilaisten kanssa.

 

Talousarvioluonnos on käynyt lausunnolla Ranuan Yrittäjät ry:llä, vanhusneuvostolla ja vammaisneuvostolla. Kunnan yhteistyöryhmä kokoontui 21.11.2022 ja sillä ei ollut huomautettavaa vuoden 2023 talousarvioon ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelmaan.

 

Esityslistan mukana jaetaan esitys vuoden 2023 talousarvioksi ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelmaksi.

 

Valtuuston talousarviokokous pidetään ma 19.12.2022 klo 9.00 alkaen.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelman.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että pidettiin tauko 13:30-13:40 sekä 15:28-15:33.

Merkitään, että Johanna Koivunen, Juha-Matti Sääskilahti, Risto Niemelä ja Juha Siitonen esittelivät oman vastuu-alueensa talousarvioesityksen kokouksessa.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

 

 

Valtuusto 19.12.2022 § 58  

391/02.02.00/2022  

 

    

Päätös Valtuusto kävi yleiskeskustelun talousarviosta ja taloussuunnitelmasta.

Talousarvion ja taloussuunnitelman yksityiskohtaisessa käsittelyssä tehtiin seuraavat muutosehdotukset/muutokset:

Valtuutettu Mirva Salmela esitti Ulla Ilvesluodon ja Markus Ranuan kannattamana, että Hallinto- ja ICT-palveluiden strategisen päämäärään Kasvuhakuinen kunta tavoitteen Ranuasta Suomen näkyvin maaseutukunta toimenpide Päivitetään nettisivut muutetaan toimenpiteeksi Päivitetään nettisivu ranua.fi brändi-ilmeeseen ja käynnistetään sivuston kokonaisuudistus. Mittari on toteutus ja tavoitetaso Tehdään.

Valtuutettu Mirva Salmela esitti, että varhaiskasvatuksen käyttötalousosasta taloussuunnitelmavuodelta 2024 poistetaan 200.000 euron määräraha kohdasta aineet ja tarvikkeet. Kyseinen määräraha on varattu investointiosaan.

Valtuutettu Mirva Salmela esitti Markus Ranuan ja Keijo Ruonalan kannattamana, että Maankäytön suunnittelu-tulosalueen sanallisiin tavoitteisiin lisätään seuraava lause: Jatketaan yleiskaavojen päivitystä Simojärven pohjoisosaan (Pohjasperä, Piittisjärvi) vuosina 2023-2025.

Puheenjohtaja totesi valtuuston hyväksyneen vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelmat liitteen mukaisesti edellä mainituilla muutoksilla.

Merkitään, että pidettiin tauko 12.43 - 12.50.

Merkitään, että Jari Hintsalan poistuessa kokouksesta klo 11.32 pöytäkirjan tarkastajaksi § 58-59 osalta valittiin Ulla Ilvesluoto.