Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 135


Ranuan kunta Arviointikertomus vuodelta 2021

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021

 

Kunnanhallitus 27.06.2022 § 135  

183/02.06.01/2022  

 

Valtuusto 13.06.2022 § 29

 

    

Kuntalaki 121 § Tarkastuslautakunta:

Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tar­kas­tuk­sen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on:

1) valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta kos­ke­vat asiat;

2) arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kun­nas­sa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tu­lok­sel­li­sel­la ja tarkoituksenmukaisella tavalla;

3) arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voi­mas­sa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kat­ta­ma­ton­ta alijäämää;

4) huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yh­teen­so­vit­ta­mi­ses­ta;

5) valvoa 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden nou­dat­ta­mis­ta ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi

6) valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hal­lin­to­sään­nön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi.

 

Kunnanhallitus voi poiketa tarkastuslautakunnan esityksestä lau­ta­kun­taa koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi ja talousarvioksi kunnan hal­lin­to­sään­nön ja talousarvioesityksen yhteensovittamiseen liittyvästä pe­rus­tel­lus­ta syystä.

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kul­ta­kin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Ar­vioin­ti­ker­to­mus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lau­ta­kun­ta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään sel­vi­tyk­siä arvioinnin tuloksista.

 

Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin ar­vioin­ti­ker­to­mus antaa aihetta.

 

Tarkastuslautakunta 44 § / 7.6.2022:

 

"Varapuheenjohtajan esitys:

 

Tarkastuslautakunta allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja esit­tää valtuustolle, että:

 

-  Valtuusto merkitsee arviointikertomuksen tietoonsa saatetuksi

-  Valtuusto pyytää syyskuun 2022 loppuun mennessä selvityksen kun­nan­hal­li­tuk­sel­ta ja muilta toimijoilta tarkastuslautakunnan ar­vioin­ti­ker­to­muk­ses­sa esittämiin huomioihin

 

Päätös: Pykälän käsittelyn aikana puheenjohtajana toimi Rauno Kuha.

 

Sirkka Illikainen jääväsi itsensä hyvinvointilautakuntaa koskevan osuu­den osalta (yhteisöjäävi hyvinvointilautakunnan puheenjohtajuus 1.8.2022 alkaen, yhteisöjäävi- ja osallisuusjäävi suhteessa kun­nan­hal­li­tuk­sen jäseneen 1.1.2021-17.5.2021) sekä Ranuan Infra Oy:n arvioinnin osal­ta.

 

Santeri Ahola on jäävännyt itsensä hyvinvointilautakunnan arvioinnista. Mar­ja-Lii­sa Vartiainen on jäävännyt itsensä teknisenlautakunnan ar­vioin­nis­ta.

 

Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastettiin jääviysasiat huomioituna."

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2021 jaetaan esityslistan mu­ka­na.

 

Päätös: Valtuusto päätti yksimielisesti merkitä tiedoksi ar­vioin­ti­ker­to­muk­sen vuodelta 2021 ja lähettää sen kunnanhallitukselle toimenpiteitä var­ten.

 

Merkitään, että tarkastuslautakunnan jäsen Rauno Kuha esitteli ar­vioin­ti­ker­to­muk­sen valtuustolle.

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus pyytää hallintokuntia ja konsernin tytäryhtiöitä käymään lävitse arviointikertomuksessa esille nostetut havainnot ja ilmoittamaan kunnanhallitukselle 31.8.2022 mennessä toimenpiteet, joihin hallintokunnat ja tytäryhtiöt ryhtyvät oman hallinnonalansa ja tytäryhtiön osalta.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.