Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 136


Oikaisuvaatimus

 

Oikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätöksestä 16.5.2022 § 103 koskien järjestöavustusten myöntämistä vuonna 2022

 

Kunnanhallitus 27.06.2022 § 136  

177/02.05.01.00/2022  

 

Kemihaaran kyläseura ry on tehnyt oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen päätöksestä 16.5.2022 § 103. Oikaisuvaatimus liitteineen on liitteenä.

 

Ranuan kunnanhallitus päätti 16.5.2022 kokouksessaan vuoden 2022 järjestö-, tapahtuma-, toiminta-, kilpailujen järjestämis- sekä toimitila-avustusten myöntämisestä. Kemihaaran kyläseura ry:n hakemus hylättiin, koska liittyminen lappilaiset.fi -sivustolle tarkastettiin vain Ranuan toimijoiden osalta ja kyläseuraa ei näkynyt siinä listauksessa. Kemihaaran kyläseura ry on ilmoittatunut valtakunnalliseksi toimijaksi.

 

Oikaisuvaatimuksen liitteenä on sähköposti lappilaiset.fi -sivustojen ylläpitäjältä. Sähköpostin mukaan Kemihaaran kyläseura ry on rekistetöitynyt lappilaiset.fi -sivustolle jo tammikuussa 2020.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy oikaisuvaatimuksen ja päättää myöntää Kemihaaran kyläseura ry:lle 500 euron toimitila-avustuksen vuodelle 2022.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi