Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 58


Asemapiirros Kukkonen
Karttaliite sijainti Kukkonen

 

Lea Marjaana Kukkosen rakentamista koskeva poikkeamislupahakemus

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 58  

581/10.00.00/2022  

 

 

Lea Marjaana Kukkonen hakee poikkeamista saunarakennuksen ra­ken­ta­mi­sek­si pi­ha-aluei­neen ja rakennuksineen Kaitajärven rantaan.

 

Rakennustarkastaja Risto Niemelä puoltaa poikkeamishakemusta seu­raa­vin perustein:

 

Kaitajärven alue on pääasiassa muodostunut omakotitalorakentamisesta. Tontin ympäröivä rakennuskanta muodostuu omakotitaloista. Alue sijoittuu ns. kyläalueelle.

 

Kylä: Ranua

 

Tila: Välimaa

 

Hankkeen toteuttaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle tai vaikeuta luonnonsuojelun ja rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Alue on kyläaluetta ja saunarakennuksen rakentamisen jälkeenkin ranta-alueelle jää MRL 73 §:n mukaisesti riittävästi virkistykseen soveltuvia alueita sekä vapaata rantavyöhykettä. Lisäksi hakemuksen tarkoittaman rakentamisen tueksi on katsottava esitetyn erityisiä syitä.

 

Rakentamisrajoitus, josta poikkeamista haetaan:

 

- MRL 72 §:n 1 momentti; rakentaminen rantavyöhykkeelle ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena.

 

Naapureita on kuultu.

 

  Kartta alueesta jaetaan esityslistan mukana.

 

 

Päätösehdotus Hyväksytään poikkeamishakemus saunarakennuksen rakentamiseksi.

Poikkeamispäätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen antopäivästä lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on säädetyssä järjestyksessä haettava rakennuslupa ja saatava todistus poikkeamispäätöksen lainvoimaisuudesta. Poikkeamispäätökseen merkittävän lainvoimaisuustodistuksen saa 30 päivän kuluttua päätöksen antamisesta Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden kirjaamosta, jonne päätös on sitä varten toimitettava.

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen.

Päätös annetaan julkipanon jälkeen.

Maksu päätöksestä on 280 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 tekninen johtaja Risto Niemelä

 puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi