Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 144



 

Oulu 2026-kulttuuripääkaupungin kulttuuriohjelman toteutukseen osallistuminen

 

Hyvinvointilautakunta 27.06.2023 § 233 

 

 

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtuma on yksi tunnetuimpia Euroopan unionin toimia. Oulu2026:n tärkein tavoite on luoda ja tuoda kulttuuria, hyvinvointia ja elinvoimaa pohjoiselle alueellemme.  

 

Oulu 2026 kulttuuriohjelman keskeinen pääteema on kulttuuri-ilmastonmuutos, alateemoina ovat Vastakohtien voima, Rohkeasti reunalla ja Villisti kaupunki. Kulttuuriohjelman tekemiseen on sitoutunut Oulun lisäksi 38 pohjoisen Suomen kuntaa ja kaupunkia.  Ranuan kunnalle on tarjottu mahdollisuutta osallistua Oulu 2026 kulttuuriohjelman toteutukseen.

 

Kunta suunnittelee ja toteuttaa Oulu2026-teemojen mukaista ohjelmaa vuosina 2024-2026. Kunta voi toimia yksin tai yhdessä muiden Oulu2026-alueen kuntien tai eurooppalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Oulu2026-kulttuuriohjelmaan otettavista hankkeista neuvotellaan Oulun kulttuurisäätiön kanssa. Kunta perustaa asiaa varten oman työryhmän, johon kutsutaan paikallisia kulttuurialan ja muiden ohjelman toteutukseen osallistuvien yhteisöjen edustajia. 

 

Kumppanikunnat voivat räätälöidä vuoden 2026 kulttuuritoimintaansa niin, että se sopii yhteen vuoden teemojen ja ohjelmalinjojen kanssa. Ohjelmaa varten ei välttämättä tarvitse osoittaa erillistä, normaalivuodesta poikkeavaa määrärahaa. Esimerkiksi vuosien 2023-2026 kulttuuriavustuksia voidaan kohdentaa kunnassa toteutettavaan kulttuuripääkaupunkiohjelmaan. Kuntia kannustetaan myös hakemaan ulkopuolisia rahoituksia kulttuuriohjelman toteutukseen.

 

Yhteyshenkilönä Oulu2026 toimii sivistystoimenjohtaja Juha Siitonen ja Ranuan työryhmän valmistelusta vastaa vapaa-aikatoimenjohtaja Anitta Jaakola. Työryhmän nimeää hyvinvointilautakunta.

 

Kumppanikuntien hankkeiden taloudellinen arvo lasketaan mukaan seudun osuuteen kulttuuripääkaupungin kustannuksista. Kuntien hankkeet ovat mukana säätiön kotimaisessa ja kansainvälisessä viestinnässä ja markkinoinnissa. Kunta saa käyttää omassa Oulu2026-ohjelmansa viestinnässä Oulu2026-logoa.

 

 

 

 

Päätösehdotus (Sivistystoimenjohtaja) Hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että Ranuan kunta päättää osallistua Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupungin toteutukseen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 sivistystoimenjohtaja Juha Siitonen,

 puh. 040 544 5150, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

 

Kunnanhallitus 14.08.2023 § 144  

761/12.03.00/2022  

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy hyvinvointilautakunnan ehdotuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että sivistystoimenjohtaja Juha Siitonen esitteli asian kokouksessa.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 sivistystoimenjohtaja Juha Siitonen,

 puh. 040 544 5150, etunimi.sukunimi@ranua.fi