Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 161


 

Tilan vuokraaminen Tiia Siurualle

 

Kunnanhallitus 04.09.2023 § 161  

823/10.00.02/2022  

 

Ranuan kunta on arponut 10.8.2023 lomarakennustontin. Arvontaan on voinut osallistua Erämessuilla ja Hillamarkkinoilla. Arvonnan voittanut Tiia Siurua on valinnut tontiksi Hietajärvi II nimisen tontin. Arpajaissääntöjen mukaan tontille on aloitettava rakentaminen kolmen vuoden kuluessa tontin vastaanottamisesta. Ranuan kunnan ja Tiia Siuruan välille on laadittu vuokrasopimus kolmen vuoden ajalle 0 euron vuokralla. Varsinainen lahjakirja allekirjoitetaan mikäli rakentaminen on aloitettu arpajaissääntöjen mukaisessa määräajassa.

 

Tekninen johtaja esittää, että kunta vuokraa 6910 m2 kokoisen tilan Tiia Siurualle alla olevan vuokrasopimuksen mukaisesti. Vuokrasopimus allekirjoitetaan, kun tämä päätös on lainvoimainen. Tontista laaditaan lahjakirja tämän päätöksen mukaisesti, mikäli rakentaminen on aloitettu arpajaissääntöjen mukaisessa määräajassa.

 

Vuokranantaja Ranuan kunta   Y-tunnus 0191974-8

 Keskustie 34

 97700 Ranua

 

Vuokralainen Tiia Siurua

 

Vuokrauksen kohde Ranuan kunnan Simojärven kylässä Hietajärvi II niminen tila, kiinteistötunnus 683-403-7-86, joka on pinta-alaltaan 6910 m2.

 

Vuokra-aika 1.10.2023 alkaen 3 vuotta.

 

Muut ehdot Arvontasääntöjen mukaisesti tontin voittajan on aloitettava rakentaminen kolmen vuoden kuluessa. Rakentamisen aloittamisen jälkeen laaditaan lahjakirja. Mikäli rakentamista ei ole aloitettu kolmen vuoden kuluessa tontin vastaanottamisesta, tontti palautuu kunnan hallintaan.

 

Vuokranmaksu 0 euroa.

 

Muut sopimusehdot 1. Hallintaoikeuden siirtyminen:

 Vuokrattavan tilan hallintaoikeus siirtyy vuokramiehelle vuokra-ajan alkamisesta lukien. Tontilla on rakentamisvelvollisuus siten, että tontilla on aloitettava rakentaminen kolmen vuoden kuluessa vuokrauksesta tai muuten vuokrasopimus purkaantuu.

 2. Sopimuksen siirtäminen

 Vuokramiehellä ei ole oikeutta siirtää vuokrasopimusta kolmannelle osapuolelle.

 3. Erityisen oikeuden kirjaaminen

 Vuokramiehellä on oikeus vuokranantajaa enempää kuulematta hakea erityisen oikeuden kirjaamista tämän sopimuksen mukaisen vuokraoikeutensa vakuudeksi.

 4. Muut määräykset

 Muilta osin vuokrasuhteessa noudatetaan voimassa olevaa maanvuokralakia.

 

 

 

 Tämä vuokrasopimus on tehty kahtena samansisältöisenä kappaleena, yksi kummallekin sopijaosapuolelle.

 

 

 Allekirjoitettu __.__.2023 sähköisesti.

 

 

 

 

 Tuomas Aikkila  Risto Niemelä

 kunnanjohtaja  tekninen johtaja

 

 

 Tiia Siurua

 vuokralainen

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Ranuan kunnan ja Tiia Siuruan välisen vuokrasopimuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 tekninen johtaja Risto Niemelä

 puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi