Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 229


Kaivosohjelma 2024 - 2030

 

Ranuan kunnan kaivosohjelma 2024-2030

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 229  

919/00.01.05/2022  

 

Ranuan kunnan Suhangon kaivokseen valmistautuminen -selvityshankkeen hankesuunnitelman mukaan hankkeen tuotoksena laaditaan Ranuan kunnan kaivosohjelma.

 

Ranuan kunnan elinkeinojen kehittäminen perustuu valtuuston 13.6.2022 § 27 vahvistamaan kuntastrategiaan 2022-2030 ja valtuuston 19.12.2022 § 56 vahvistamaan elinkeino-ohjelmaan 2023-2030.

 

Kaivosohjelmaa 2024-2030 on valmisteltu yhteistyössä alueen yrittäjien, yhteistyökumppaneiden, Suhanko Arctic Platinum Oy:n, luottamushenkilöiden ja kuntalaisten kanssa. Valmistelussa on hyödynnetty mm. kuntastrategiaa ja elinkeino-ohjelmaa varten kerättyä aineistoa sekä Suhangon kaivoksen aluetaloudellisten vaikutusten selvitystä. Lisäksi kaivosohjelmaa varten on teetetty konsulttitoimisto MDI:llä Ranuan kunnan väestöennuste ja saatu tietoa ja aineistoa mm. Sodankylän, Kittilän ja Sotkamon kaivoskokemuksista.

 

Kaivosohjelma noudattaa elinkeino-ohjelman 2023-2030 ämääriä ja tavoitteita, mutta siihen on määritelty toimenpiteitä kaivoksen mukanaan tuomien haasteiden ylittämiseksi ja mahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Lisäksi uutena päämääränä kaivosohjelmaan on tuotu kestävyys ja vastuullisuus.

 

Kaivos-ohjelmasta on pyydetty lausunnot osana yritysvaikutusten arviointia Ranuan yrittäjät ry:ltä, MTK-Ranualta, Ranuan matkailuyhdistykseltä, Ranua-Finland -yhteismarkkinoinnilta ja Isosydänmaan paliskunnalta.

 

Kaivosohjelma linjaa Ranuan kunnan toimintaa ja luo suuntaviivat sille, mihin varoja suunnataan ja mitä toimenpiteitä tehdään kaivoksen rakentamispäätöksen myötä. Kaivosohjelma sisältää vahvuudet, joilla Ranuan kunta pärjää kilpailussa yrityksistä ja työvoimasta.

 

Liitteenä kaivosohjelma vuosille 2024-2030.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy kaivosohjelman vuosille 2024-2030 liitteen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh.040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi