Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaava- ja maapoliittinen
Pöytäkirja 28.02.2024/Pykälä 3



 

Ranuan Rahaselän tuulivoimaosayleiskaavan laatiminen

 

Kaava- ja maapoliittinen 28.02.2024 § 3  

1035/10.02.02/2022  

 

 

VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy on jättänyt 22.11.2023 Ranuan kunnalle kaavoitusaloitteen. Asiaa on käsitelty kaava- ja maapoliittisessa työryhmässä 1.12.2023 § 29, kunnanhallituksessa 11.12.2023 § 237 ja valtuustossa 18.12.2023 § 96. Valtuusto palautti aloitteen uudelleen valmisteluun, sillä asian käsittelyssä on ollut mukana esteellisiä henkilöitä.

 

VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy:n jättämä aloite koskee Rahaselän aluetta. Kaava-alue täsmentyy hankekehityksen edetessä. Tuulivoimala-alue sijoittuu Rahaselän alueelle. Alueen koko on noin 3000 hehtaaria.

 

Tuulivoimahankkeen on alustavasti kaavailtu koostuvan yhteensä noin 20-35 tuulivoimalasta, joiden yksikkötehon arvioidaan olevan 8-10 MW. Voimaloiden määrä ja sijoittelu tarkentuvat YVA- ja kaavoitusprosessin edetessä.

 

VSB tulee esittämään hyväksytyn kaavoitusaloitteen jälkeen erillisen kaavoitussopimuksen sekä kaavakonsultin hyväksyttäväksi. VSB maksaa kaavoituskulut.

 

VSB esittää, että Ranuan kunta käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen maankäyttö- ja rakennuslain 77a § mukaisesti liitteen 1 aluerajauksen kattavalle alueelle siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella.

 

Päätösehdotus Kaava- ja maapoliittinen työryhmä esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että:

1. valtuusto päättää käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen tuulivoiman rakentamiseksi Rahaselän alueella MRL 44 §:n ja 77a §:n mukaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella. VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy laatii tuulivoimahankkeelle osayleiskaavoitusprosessin rinnalla lakisääteisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn, minkä tuloksia tullaan hyödyntämään osayleiskaavoituksessa.

2. valtuusto päättää, että Ranuan kunta ja VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy  laativat kaavoitussopimuksen, jossa tarkennetaan kaavatyön sisältöä. Kunnanhallitus hyväksyy laaditun kaavoitussopimuksen ja hankekehittäjän hankkeelle esittämän kaavoituskonsultin. Kunnanhallitus kuuluttaa kaavan vireille ja asettaa nähtäville kaavan valmisteluaineiston.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että Anitta Jaakola poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (intressijäävi hallintolaki 28.1 § kohta 3).

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 tekninen johtaja Risto Niemelä

 puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi